maanantai 8. elokuuta 2011

08.08. Utrechtistä Amsterdamiin

PahoiTTelen TeksTissä sekaisin olevia isoja ja pieniä kirjaimia, mutta tämä johtUu vain siitä, että tietokone haluaa hieman kiukutella.

Tasataksemme miinukselle jäänyttä Budjettiamme päätimme jäädä vielä toiseksi yöksi Utrechtin kaupunkiin. Niinpä vietimme eilisen päivän käyttämättä ainoatakaan euroa, turvautuen täysin hostellimme ruokavarantoihin. Siispä minä kokkailin meille ruokaa. VieTimme eilen poikkeuksellisen paljon aikaa vain hostellilla rentoutuen, mikä saattoi suuresti johutua viinin aiheuttamasta päänsärystä.


                                                               HosTellin chill ouT-Tila

Päivän aikana kävimme TUTusTumassa lähemmin Utrechtiin ja sen kanaaleihin, joTka ovat samalla kaupungin suurin nähtävyys. Ja kielTämäTTä ne olivaT upeiTa. Kanaaleiden vierusTaT olivaT Täynnä TOinen TOisTaan houkuTTelevamman näköisiä ravintoloita. Kaupunki on huomattavasti hiljaisempi kuIn AmsTerdam ja sopii siksi enemmän kulTTuurisTa kuin kannaBiksesTa kiinnosTUneille maTkailIjoille. Päivä meni katsellessa kaupunkia, mutta pidemmäksi ajaksi jääviltä voi tekeminen loppua kesken. MuseoITa on Tarjolla kylläkin useanlaisia, muTTa suurin osa niisTä on sunnunTaisin kiinni.

                                         



Tukka kipeänä kanaaleilla vol 1


Tukka kipeänä kanaaleilla vol 2

Tänään pääsimme vihdoinkin AmsTerdamiin ja löysimme jopa kohtuu hintaisen hostellin (26 €/yö) aivan AmsTerdamin keskustasta, PunaisTen lyhTYjen alueelta. Ja kyllä, hostellin ovesta astuttaessa ulos voimme nähdä ilotytöt ikkunoissaan vilkuttelemassa potentiaalisille asiakkaille. HosTellimme nimi on The HearT of AmsTerdam ja jokainen dormi on sisustettu jonkun tietyn teeman mukaan, meillä teemana toimii Pink Floydin The Wall. Muita mahdollisia teemoja ovat erilaiset elokuvat, kuten Star Wars. Paikka on ilmieisesti juuri remontoitu ja todella siisti.

Vietimme koko päivän risteillen ympäri Amsterdamin katUja ja kanaalinvarsia tutkien kaupunkia niin hyvin kuin jalan pystyy. Keskusta on hieman kaoottinen ja ihmispaljous suorastaan järkyttää Utrechtin hiljaisten kujien jälkeen. Päästyämme pois Punaisten lyhtyjen alueelta Coffee shopien haju helpottui ja bordellit ja baarit vaihtuivat merkkivaatekaupoiksi ja erilaisiksi ravintoloiksi. Suuntasimme kohti Vondelparkia, joka on hyvin suosittu ja kaunis puistoalue keskellä Damia. 


 Vondelpark

 Kanaalit

Tänään On vIeLä SUUnnITeLmISSA käydä katsastamassa Punaisten lyhtyjen aluetta pimeän jälkeen, sen jälkeen suuntaamme höyhensaarille sillä lähdemme aamulla Brysselin kautta Pariisia kohti. Tarkoitus olisi olla Brysselissä noin kahdentoista aikaa, jotta kerkeäisimme siellä katsoa päänähtävyydet ennen kuin juna lähtee sieltä 16.15 kohti Pariisia. 


Rahatilanne ei valitettavasti sallinut meillä tällä kertaa käyntiä paikallisessa Hard Rock Caféssa, joten päätimme tällä kertaa tyytyä paikalliseen Burger Kingiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti